Näin kesäyön valkeina tunteina ryhdyin tekemään Kummituskävelylle uusia nettisivuja. Taitaa olla jo aikakin, sillä vanhat sivut ovat palvelleet hyvin vuodesta 2009, jolloin vedin ensimmäisen kummituskävelyn. Kesällä 2009 vietin varmaankin samoja aikoja kummitusjuttuja lukien, ja kesäillat venyivät jännittävien tarinoiden parissa minun hämmästellessä kummitusjuttujen runsautta.
Koska nettisivujen tekeminen ei ole vahvin alani, en ollut juurikaan vaivannut päätäni niiden uudistamisen suhteen -vanhassa vara parempi! Mutta joskus sitä vaan joutuu selkä seinää vasten, kuten nyt kävi: webhotellin ylläpitäjä tiedotti keväällä tulevista muutoksista sähköpostitse. Koska minulle tietokoneisiin liittyvät vähänkin vaikealta kalskahtavat sanat ovat sukua heprealle, en juurikaan käyttänyt viestin sisäistämiseen aikaa. Varmaan jotain tärkeää, mutta asia ei ehkä koske minua tai selvinnee....joskus. Se joskus tuli heti kesäkuussa, kun huomasin pienen kirjoitusvirheen kummituskävelyn nettisivuilla ja lähdin sitä korjaamaan. Koska kuulun ennemminkin uuvattien joukkoon näissä päivitysasioissa, hain hallintapaneelista tutuksi käynyttä kotisivukoneohjelman kuvaketta tyytyväisenä siitä, että muistin kuin muistinkin tällä kertaa salasanan. Välillä sitäkin on saanut muistella ja etsiä, eikä webmailkaan ole jäänyt osattomaksi tee-se-itse-touhuistani. Kuvake ei kuitenkaan osunut silmiini, vaikka kelasin sivua hitaasti ja lopulta todella hitaasti. Ei, ei tuttua kuvaketta. Muistin nyt saamani sähköpostin ja palasin lukemaan ohjeita. Koska teksti ei oikeastaan auennut millään lailla, laitoin palveluntarjoajalle viestiä, mistä oikein on kysymys ja mihin tuttu kuvakkeeni on kadonnut. Jos totta puhutaan, niin en edes muistanut ko. ohjelman nimeä. Se oli vain joku "kotikone", josta lähdin kyselemään. Palveluntarjoajalla on kieltämättä hyvä asiakaspalvelu (mikä olikin alkuperäinen syy, miksi heidät valitsin) ja siellä tiedettin heti, mitä ohjelmaa tarkoitan: RVSiteBuilderia. Sitä, jota opettelin sitkeästi erehdyksien kautta käyttämään kahdeksan vuotta sitten ja totesin sen toimivan lopulta hyvin. Ainakin verraten siihen, että olin joutunut olemaan aikaisemmin muussa yhteydessä Wordpressin sivujen kanssa tekemisissä. Ne ne vasta uuvatille vaikeat sivut olivatkin! Tai en minä niitä sitten lopulta päivittänytkään, ja siksipä sitten ajauduttiin tähän uuteen tai paremminkin nykyiseen vanhaan malliin ja RVSiteBuilderiin. Hyvin nopeasti kävi selville, että minä en pääse nykyisen hallintapaneelini kautta kovinkaan helposti korjaamaan kirjoitusvirhettäni. Ohjeeksi annettiin kotisivujen tekemiseen Weebly-niminen ohjelma. Se sentäs löytyi hallintapaneelista ja aikani tutkailtua totesin, että eihän täältä pääse tutuille sivuille. Vähitellen pieni epäilys alkoi nousta pintaan. En kai vaan joudu tekemään nettisivujani uudelleen? Johonkin Weeblyynkö on nyt tutustuttava? Vanhojen sivujen päivitys vaatisi muutakin kuin uuvatin, koska kotisivuohjelmaa ei enää olisi. Selkä oli nyt seinää vasten ja kädetkin sidotut selän taakse, puhumattakaan siteestä silmillä. Kieltämättä otti pattiin, sillä en haluaisi mitään uutta oppimistaakkaa juuri tähän hetkeen. Mutta minkäs teet: tuttu ja turvallinen ohjelma katosi vieden päivitystaitoni mennessään. Mitä nyt? Sielläkö se kirjoitusvirhe on iänkaiken? Koska juhannus heilutteli jo koivunoksiaan, päätin huokaista syvään ja siirtää asiaa eteenpäin. Juhannus oli ja meni ja lopulta arkikin tuli vastaan ja Weebly odotti. Lopulta tartuin Macbookia napukoista ja ryhdyin tutkimaan asiaa. Kuten tavallista, uusi asia tuntuu supervaikealta, harmitusta ja päivittelyä riitti -enkä tarkoita nyt nettisivun päivittelyä. Monen monituisen kokeilun ja erehdyksen kautta löytyi yksi jos toinenkin vastaus. Tunnit kuluivat ja Weeblyn sielunelämä alkoi selkiintyä. Yhtäkkiä huomasin osaavani liikutella "palikoita" paikasta toiseen, lisätä ja muokata kuvia ja poistaa ylimääräisiä sivuja, lisätä ylätunnisteita...vai oliko ne niitä...no, ainakin jotain sinnepäin ja minusta ne vaikuttivat varsin hienoilta! DIY tuntuu toimivan ja Weeblyhän tuntuu hallittavalta kotisivukoneelta. Jossain määrin olen iloinen, että jouduin seinää vasten, lopulta sain ne sidotut kädetkin toimimaan ja riisuin lapun silmiltä. Uuden oppiminen kannatti tälläkin kertaa, vaikka oman tuskansa se otti! Varsinainen päivitystyö on vielä edessäpäin ja muutoksiakin varmaankin tulossa, mutta uudet sivut alkavat olla luettavissa. Vastaan tuli myös blogin pohja ja kun en osannut sitä poistaa enkä vaihtaa tavalliseen sivupohjaan, niin päätin kirjoittaa muutaman sanan. Kuinka kauan tämä on näkyvissä, sitä en vielä tiedä. Ehkä siihen asti, kunnes opin taas uutta! Kiitos Suncomet ja uuvattien hyvä asiakaspalvelu. Lyhyestä virsi kaunis. Mitäs tykkäätte?
0 Comments
|
porin Kummituskävelyn kuulumisia
September 2018
kummitusjuttuja ja muita outouksia |
Site powered by Weebly. Managed by Suncomet